Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.02.2009 - 19:38

Eli nyt on tullut aika jättää heipat bloggailulle ja siirtyi tuuskaamaan osoitteeseen www.pieceofcake.fi. Kaikenlaista kommenttia ja palautetta otetaan vastaan osotteessa kakkukauppapieceofcake@gmail.com.

Kiitos kaikille kannustuksesta ja Oulun lähellä asuvat, tulkaa ihmeessä moikkaamaan ;)

 

-Janita

30.01.2009 - 19:58

Tämä taitaa olla ensimmäinen tekemäni sokerimassatyö. Ihan huvikseni värkkäsin, ei ollut mihinkää kakkuun menossa. Rasian sisus on pursotettu pikeerillä, kuten myös reunat ja sormukset ovat tomuvärillä maalattua marsipaania. Reunat värjätty tomuvärillä myös ja teksti on tehty tussilla.

30.01.2009 - 19:54

Asiakas oli nähnyt Kakkuhelmi -blogissa Pian ihanan kastekoristeen ja pyysi minua tekemään samanlaisen. Suorituspaineet olivat ihan valtavat, sillä Pian kädenjälki on niin loistavaa =) Pikkuinen pupu ja nalle olivat minun nakkisormilla melko haasteellinen tehdä ja pariin otteeseen sai aloittaa alusta, kun aina tuli liian isot.

Lisäksi tuli vielä valkoisia ruusuja, mutta ne eivät päässeet kuvaan. Ja oli tyytyväinen asiakas, sehän se on pääasia :D

23.01.2009 - 21:25

Tänne piti saada jotain somistetta ja mikäs sopisi sen paremmin, kuin kakku? Kakku on sisältä makoisaa styroksia ja päällinen on on pikeeriä.

Timantit on valmistettu isomaltista, harmittavasti niihin jäi melko paljon ilmakuplia. Olisiko jollakulla vinkkejä, miten niistä pääsisi eroon? Ei ole sokerityöt ehkä ihan minun erikoisalaani... =)

04.12.2008 - 20:17

Juu, aina sen kirjoitusasu tuottaa päänvaivaa... Veikkaisin kyllä tuota viimeistä vaihtoehtoa oikeaksi?? Noh, mutta lihaa, ranskiksia ja vihanneksia. Ei takuulla vedä vertoja Troija kebapille, mutta maistuvaa lie ollut kuitenkin.

Kakussa on ihan normi kahden munan pohja, sisälmyksinä ah, niin tylsät ja perinteiset (mutta makoisat, tottakai) mansikkamarmeladi ja vaniljakreemillä höystetty kermavaahto! Itse ateria on marsipaania, haarukka ja veitsi aitoa hopeaa ;))

01.12.2008 - 20:24

Mansikkakermakakkua sisältä, päällinen ja koristukset marsipaania. Kyllä hiki valui ja meinas kunto loppua, kun kaulasin marsipaania 8 munan kakun päälle. Kaulauskone on selkeästi seuraava hankinta, johan helpottuu elämä!! =)

Lyyra on myös marsipaania, keltaista sellaista ja suihkautettu kultasprayta. En kyllä olisi uskonut selviytyväni siitä, sillä tuollaiset pikkunäpertelyt eivät oikein minun hermoilleni ole sopivaa puuhaa...

26.11.2008 - 20:15

...joka nojailee Canderelpurkkiin

Melko harteikas ja pottunokkainen tuleva rouva ;)

26.11.2008 - 20:12

Ja tällainen tällä kertaa!

 

Siinä on pöytä tomusokerissa ahkeran marsipaanin kaulauksen jäljiltä :) Sisus mansikkakermakakkua, päällä valkoista marsipaania, vai olisikohan ollut kaulintamassaa... Hmm, hapero pää, kakku kun on kesällä tehty. Ääriviivoja on piirrelty mustalla elintarviketussilla, jotta muumi näyttäisi enemmän piirretyltä

16.11.2008 - 19:05

Tässäpä helppo, hyvä ja pettämätön juustokakun ohje. Kakku ei ole makea, sillä siihen ei tule lisättyä sokeria ollenkaan. Oman makunsa mukaan siihen on helppo lisätä esim. marjoja tai vaikka sulatettua valkosuklaata. Eli tarvitset

Pohja:

Keksejä (piparit on erityisen hyviä, jos lisäät massaan puolukoita tai luumuhilloa, keliaakikoille sopivan kakun saat gluteenittomilla kekseillä)

Pehmeää voita (jotkut käyttävät sulaa, mutta minusta näin tulee parempi)

 

Täyte:

200 g   maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia on erityisen hyvää)

3 dl     kermaa vaahdotettuna

vaniljakreemijauhetta

vettä

3 tl     liivatejauhetta

 

Sekoita kreemijauhe (myös kaupan vaniljakastikejauheet ajavat saman asian) kylmään veteen. Kreemistä ei kannata tehdä kovin paksua. Sekoita kreemi ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi ja lisää kermavaahto. Tässä vaiheessa voi lisätä myös marjat, suklaat tai vaikkapa hilloa, jos kaipaa lisämakua. Kiehauta tilkka vettä ja liuota liivatejauhe siihen. Jauheen liuettua, kippaa kauhallinen juustokakkumassaa sen sekaan. Näin saat liivatteen lisättyä kakkuun ilman klimppejä ja liian nopeaa hyytymistä. Kaada liivateseos lopun kakkumassan sekaan ja kaada se keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä pari tuntia pakkasessa. Jäätynyt juustokakku on helppo poistaa vuoasta ja reunoista tulee todella siistin näköiset. Jos kakku ei meinaa irrota, pidä hetki kuumassa vedessä kastetua pyyhettä vuoan ympärillä, niin se irtoaa helpommin. Halutessasi voit laittaa kakun päälle kerroksen marjoja tai marmeladia ja hyytelösokerin ennen vuoasta poistamista.

 

Kannattaa kokeilla ;)

05.11.2008 - 19:50

Kaksospojat saivat tällaiset kakut synttäreilleen

Sisus on mansikkakermakakkua, muistaakseni... Päällä ah, niin ihana kylmähyytelö! Eli väritöntä, vetelää hyytelöä, joka värjätään ja hyydytetään sitruunahapolla. Hapon lisäämisen jälkeen on noin sadasosasekunti aikaa kaataa hyytelö kakun päälle ennen sen jämähtämistä. Joka kerta tuskan hiki valuu ja kädet tärisee =)